SUKLAAMUFFINSSIT (GL, M)

Kirjoittanut: Jutta Hirsimäki

Muhkeat suklaamuffinssit (GL, M)

Muusataan kypsät banaanit haarukalla kulhossa mössöksi. Lisätään joukkoon siirappi, ruokasooda, kookossokeri, kananmuna, raakakaakao ja mausteet, jonka jälkeen sekoitetaan huolella. Seuraavaksi lisätään  maapähkinävoi, jonka tulisi olla koostumukseltaan löysähköä ja juoksevaa. Käytin 1,3 dl ihan tavallista sileää vaaleaa maapähkinävoita ja sen lisäksi laitoin pari ruokalusikkaa tummempaa, jossa seassa pähkinäpaloja. Makusi mukaan voit tehdä koko taikinan joko tummalla tai vaaleammalla voilla, sekä halutessasi sekoittaa kahta erilaista. Sulatetaan kookosöljy vesihauteessa ja lisätään se taikinan sekaan. Ihan viimeisenä joukkoon kaadetaan kaurajauhot (tai muut vastaavat gluteenittomat jauhot) ja sekoitetaan puukapustalla huolellisesti. Koostumus valmiissa taikinassa on suhteellisen löysä, mutta hieman tahmainen.

Lämmitetään uuni 180 asteeseen ja lusikoidaan taikina muffinssivuokiin. Vuoat kannattaa laittaa puolilleen, jolloin muffineille jää kohoamisvaraa. Päälle voi halutessaan ripotella vaikka manteli- tai pähkinärouhetta. Paistetaan uunin keskitasossa noin 10-20 minuuttia, uunista tehokkuudesta riippuen. Muffinseissa on kuitenkin tärkeää se, etteivät ne pala tai kuivu sisältä! Kannattaakin kurkkia uuniin riittävän usein… Sisus saa jäädä hieman tahmaiseksi, eikä haittaa vaikka se olisi osittain jopa puoliraakaa.

Nautitaan heti valmistuksen jälkeen! Yli jäävät muffinssit säilytetään jääkaapissa tai pakastetaan.

 

JUTTA HIRSIMÄKI

http://onmyway.fitfashion.fi/

Blogin takaa löytyy 29-vuotias helsinkiläisnainen, joka jakaa ajatuksiaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, terveydestä, ruokavaliosta, kauneudesta, sekä elämästä noin ylipäänsä. Gluteeniton ja maidoton ruokavalio siivittävät reseptejäni. Tervetuloa seurailemaan!

 

Kommentit

    Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä tekstiä

Jätä kommentti